Evli ostaa Ab Kelonia Placering Oy:n ja laajentaa pääomarahastoliiketoimintaansa

14.Joulukuu 2018 at 10:00:00 CET

EVLI PANKKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 14.12.2018, klo 11.00

Evli-Rahastoyhtiö Oy on sopinut ostavansa Ab Kelonia Placering Oy:n koko liiketoiminnan. Kelonia Placering on pääomarahastosijoittamiseen erikoistunut sijoitusyhtiö. Yhtiön omistaa Ab Kelonia Oy, joka puolestaan on yhdeksän merkittävän säätiön omistama. Yrityskaupassa Evlille siirtyy Kelonia Placeringin noin 210 miljoonan euron hallinnoitava varallisuus ja liiketoiminta.

Yritysjärjestelyn myötä Evlin vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden osaaminen ja tarjonta laajenee. Tällä hetkellä vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden tarjonta koostuu kolmesta kiinteistörahastosta, yhdestä pääomarahastoihin sijoittavasta rahastosta sekä joulukuussa 2018 käynnistyvästä, kasvuyhtiöihin sijoittavasta rahastosta. Pääomarahastot ovat yhä useammin osa niin instituutio- kuin yksityissijoittajien sijoitussalkkuja, joiden avulla sijoittajat pyrkivät parantamaan sijoitussalkkujensa tuottopotentiaalia sekä saamaan uusia tuotonlähteitä.

"Olen erittäin iloinen, että nämä yhdeksän johtavaa säätiötä ovat valinneet Evlin yhteistyökumppanikseen pääomarahastosijoituksissaan. Yritysosto täydentää nykyistä tarjoamaamme ja tuo Evliin uutta osaamista. Uskomme, että Kelonia Placeringin vahvan osaamisen ja ammattitaitoisen tiimin avulla pystymme kasvattamaan ja kehittämään pääomarahastoliiketoiminnasta kattavan osan Evlin kokonaisvaltaista varainhoitoa", kommentoi Evli Pankin toimitusjohtaja Maunu Lehtimäki.

"Olen innostunut jatkamaan pääomasijoitustoiminnan kehittämistä yhdessä Evlin kanssa. Tavoitteena on kasvattaa Kelonia Placeringin jo vuodesta 2002 rakennettua menestyksekästä sijoitustoimintaa pääomarahastoihin. Sijoitustoiminnan pohjana on maailmanlaajuisesti hyvin hajautetun pääomarahastosalkun sijoitusstrategia. Kaupan myötä jatkamme luonnollisesti yhteistyötä Kelonian omistajien kanssa, mutta sen lisäksi mahdollistamme uusille sijoittajille pääsyn kasvavalle pääomarahastomarkkinalle", toteaa Kelonia Placeringin toimitusjohtaja Ben Wärn.

Yrityskaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksynnän sekä kaupan muiden ehtojen täyttymisen. Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2019 ensimmäisellä vuosipuoliskolla ja se toteutetaan käteiskauppana.

Lisätietoja:
Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 50 553 3000, maunu.lehtimaki@evli.com

Evli-Rahastoyhtiö Oy on Evli Pankin 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö.


Evli Pankki Oyj

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, sijoitustutkimusta, kannustinjärjestelmien hallinnointia ja yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu ja suosituin yhteisövarainhoitaja*. 

Evlin hallinnoitavana on 12,3 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 9/2018). Evli-konsernin oma pääoma on 74,3 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 15,3 prosenttia (30.9.2018). Yhtiön palveluksessa työskentelee yli 250 henkilöä. Evli Pankki Oyj:n B-osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

*KANTAR SIFO Prospera External Asset Management 2015, 2016, 2017, 2018 Finland, SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services, Finland 2015, 2016, 2017, 2018.

Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com