Heeros Oyj: Heeros haastaa perinteiset pankkiohjelmat

02. Marraskuu 2017

Heeros haastaa perinteiset pankkiohjelmat

Heeros julkaisee 2.11.2017 uuden monipankkiohjelman, Heeros Pankin. Kysymyksessä on pilvipalveluna tarjottava, taloushallinnon ohjelmistoon saumattomasti integroitu pankkiohjelma. Ohjelma sisältää alkuvaiheessa kaikki tärkeimmät maksamisen toiminnot ja kehittyy jatkossa asiakastarpeiden ja toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti.

Fintech -murros iskee myös B2B -maksamiseen täydellä voimalla ja lisäksi pankkien teknologisten uudistusten myötä on maksamisen tekniikka isossa muutoksessa. Heeros haluaa tukea asiakkaitaan maksutoimintojen digitalisaatiossa.

"Tällä hetkellä perinteiset maksuliikenneohjelmistot ovat liian raskaita isolle osalle yrityksiä. Maksamisen murros näkyy myös toimintojen siirtymisessä pilveen ja tulevaisuudessa yrityksissäkin mobiiliin. Jatkossa erillisten pankkiohjelmien aika on ohi ja maksutoiminnot on integroitu taloushallinnon ohjelmistoon", Matti Lattu Heeroksen toimitusjohtaja toteaa.

"Olemme tarjonneet esiversiota nykyasiakkaillemme jo kesästä lähtien riisutuilla ominaisuuksilla. Kokemukset ovat olleet hyviä ja siirrymme varsinaiseen tuotantoon loppuvuoden aikana. Pankkiohjelman julkaisu toteuttaa kasvustrategiaamme ja tuo uuden modulin Heeroksen jatkuvasti kehittyvään tuoteperheeseen. Uskon maksuliikenteen suoraviivaistuvan tulevaisuudessa huomattavasti.", Lattu jatkaa.

Lisätiedot:

Matti Lattu

Toimitusjohtaja, Heeros Oyj

Matti.Lattu@heeros.com

040-7625525

Heeros on suomalainen sähköisiin SaaS (Software-as-a-Service)-pohjaisiin taloushallinnon ratkaisuihin erikoistunut ohjelmistoyritys.

Heeroksen asiakkaita ovat pääasiassa tilitoimistot sekä pienten ja keskisuurten yritysten talousosastot. Heeroksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja muut Suomen toimistot Jyväskylässä ja Turussa. Vahvasti kansainvälistymiseen panostavalla Heeroksella on lisäksi ulkomaiset toimipisteet Rotterdamissa ja Tukholmassa.

Heeros-konsernin liikevaihto 31.12.2016 päättyneellä tilikaudella oli 6,6 miljoonaa euroa ja käyttökate 0,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 liikevaihdosta oli 86% jatkuvaa eli kuukausimaksuista ja transaktiomaksuista muodostuvaa tasaista tulovirtaa. Kaupankäynti Heeroksen osakkeilla First North -markkinapaikalla alkoi 10.11.2016 kaupankäyntitunnuksella HEEROS. www.heeros.com