Oyj Ahola Transport Abp: Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

08.Huhtikuu 2016 at 15:00:00 CET

Oyj Ahola Transportin varsinainen yhtiökokous

Oyj Ahola Transport Abp:n ensimmäinen yhtiökokous julkisena ja listattuna yhtiönä pidettiin Kokkolassa 8.4.2016. Tilaisuudessa hallituksen puheenjohtaja Martti Vähäkangas piti katsauksen vuodesta 2015. Toimitusjohtaja Hans Ahola esitti tilinpäätöksen. Toimitusjohtajan katsauksessa Ahola kertoi, että yhtiön brändin uudistaminen jatkuu suunnitelman mukaisesti ja se tullaan julkaisemaan kesän jälkeen. Vuorineuvos Matti Sundberg toimi yhtiökokouksen puheenjohtajana.


Yhtiökokouksen päätökset

Yhtiökokous vahvisti tilikauden 2015 tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden.

Kokous päätti jakaa osinkoa 0,0144 euroa/ A-osake ja 0,10 euroa / B-osake. Osinkoa maksetaan täsmäytyspäivällä 12.4.2016 Euroclear Suomen ylläpitämässä osakasrekisterissä oleville osakkeen omistajille. Maksupäivä on 25.4.2016.

Yhtiökokous päätti, että hallituksen puheenjohtajalle ja ulkopuolisille hallituksen jäsenille maksetaan 15 000 euroa vuodessa ja konsernissa työskentelevälle hallituksen jäsenille 7 500 euroa palkkiota vuodessa.

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin viisi (5). Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Martti Vähäkangas (puheenjohtaja), Anette Björkman, Nils Ahola, Lars Ahola ja Ida Saavalainen.

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhtiö Ernst & Young Oy Ab, yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Kjell Berts.

Nimintysvaliokuntaan valittiin Lars Ahola, Nils Ahola, Rickard Snellman ja Matti Sundberg (uusi).

Yhtiökokouksessa oli paikalla 18 osakkeenomistajaa, jotka edustivat 92,06 % äänistä. Kaikki päätökset tehtiin yksimielisesti ja hallituksen ehdotuksien mukaan. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Ahola Transportin internet-sivuilla viimeistään 22.4.2016.

Lisätietoja:

Hans Ahola, toimitusjohtaja, Ahola Transport
Puhelin: +358 44 4494 000
Sähköposti: hans.ahola@aholatransport.com

Hyväksytty neuvonantaja Privanet Securities Oy
Puh: 09 687 717 23