24.10.2014 09:00:00 CET

Restamax Oyj: TULOSVAROITUS: VOIMAKKAASTA KASVUSTA HUOLIMATTA RESTAMAX LASKEE VUODEN 2014 TULOSOHJEISTUSTAAN

Restamax Oyj

PÖRSSITIEDOTE 24.10.2014 klo 10.00

TULOSVAROITUS: VOIMAKKAASTA KASVUSTA HUOLIMATTA RESTAMAX LASKEE VUODEN 2014 TULOSOHJEISTUSTAAN

Restamax Oyj laskee vuoden 2014 tulosohjeistustaan. Vaikka yhtiö tulee tekemään tänä vuonna hyvän tuloksen, yhtiön syys- ja lokakuun tuloskehitys on ollut odotettua heikompaa.

Muun muassa heikko yleinen taloudellinen tilanne sekä kuluttajien ostovoiman heikkeneminen ja kysynnän hiipuminen ovat vaikuttaneet loppuvuoden heikentyneisiin näkymiin.

- Asiakaskäyttäytymisessä on havaittavissa selkeitä muutoksia; asiakkaat kuluttavat entistä vähemmän ja heidän keskiostoksensa ovat pienempiä. Ennusteiden mukaan kysyntä tulee hiipumaan loppuvuotta kohti, toteaa Restamaxin toimitusjohtaja Markku Virtanen.

Restamax Oyj:n voimakas kasvu on aiheuttanut odotettua enemmän kertaluontoisia kuluja. Yleinen kustannustason nousu on vaikuttanut tehtyihin investointeihin ennakoitua enemmän, millä on ollut huomattava vaikutus liikevoittoon.

- Etenkin yhtiömme syyskuun tulos on huomattavasti odotettua heikompi. Haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta olemme säilyttäneet kannattavuustasomme ja tulemme tekemään tänä vuonna olosuhteisiin nähden hyvän tuloksen, kertoo Virtanen.

Yhtiön uusi tulosohjeistus vuodelle 2014:

Restamax arvioi vuoden 2014 liikevaihdon kasvavan 84,0-90,0 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi vuoden 2014 käyttökatteen kasvavan 11,5-13,0 miljoonaan euroon ja liikevoiton 5,5-7,0 miljoonaan euroon.

Yhtiön aiempi ohjeistus vuodelle 2014 (5.3.2014 lähtien):

Restamax arvioi vuoden 2014 liikevaihdon kasvavan 86,0-97,0 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi vuoden 2014 käyttökatteen kasvavan 14,5-16,3 miljoonaan euroon ja liikevoiton 8,7-10,4 miljoonaan euroon.

Restamaxin tammi-syyskuun 2014 osavuosikatsaus julkaistaan 7.11.2014.

Lisätiedot:
Markku Virtanen, Restamax Oyj, toimitusjohtaja, puh. +358 400 836 477
Timo Laine, Restamax Oyj, hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 400 626 064

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 80 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Gringos Locos, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, American Diner, Daddy's Diner, Stefan's Steakhouse ja Wayne's Coffee Suomi. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 900 henkilöä, vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 87,0 miljoonaa euroa ja käyttökate 13,3 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi