18.12.2015 09:00:00 CET

Restamax Oyj: MUUTOS RESTAMAX OYJ:N JOHTORYHMÄSSÄ

Restamax Oyj

PÖRSSITIEDOTE 18.12.2015 klo 10.00

MUUTOS RESTAMAX OYJ:N JOHTORYHMÄSSÄ

Restamax Oyj:n johtoryhmän jäseneksi on nimitetty linjajohtaja Miko Helander (s. 1979). Helanderin vastuulla on oman alueensa yökerholiiketoiminnan tulosvastuullinen johtaminen ja kehittäminen.

Helanderilla on monipuolista kokemusta yökerholiiketoiminnasta ja sen johtamisesta. Helander on toiminut Restamax Oyj:n linjajohtajana 1.12.2014 lähtien. Yhtiön palvelukseen hän on tullut vuonna 2008.

- Helander tulee vahvistamaan konsernimme johtoryhmää vankalla osaamisellaan ja yökerhomaailman tuntemuksellaan. Hänellä on vahvaa markkinoinnillista näkemystä sekä laaja kontaktiverkosto, jotka osaltaan tukevat strategiaamme ja tulevaisuutemme kasvutavoitteita erityisesti yökerhomarkkinoilla, toteaa Restamax Oyj:n toimitusjohtaja Markku Virtanen.

Helander aloittaa konsernin johtoryhmän jäsenenä 1.1.2016.

Restamaxin johtoryhmään kuuluvat 1.1.2016 alkaen seuraavat henkilöt:

Markku Virtanen, toimitusjohtaja
Harri Niskanen, varatoimitusjohtaja
Jarno Suominen, talousjohtaja
Perttu Pesonen, kehitysjohtaja
Eero Aho, linjajohtaja, ruoka
Tanja Virtanen, linjajohtaja, ruoka
Paul Meli, linjajohtaja, yökerho ja muu viihde
Miko Helander, linjajohtaja, yökerho ja muu viihde

Lisätietoja:
Markku Virtanen, toimitusjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 400 836 477
Jarno Suominen, talousjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni, joka tarjoaa myös henkilöstövuokrauspalveluja. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintola-alan toimijana NASDAQ OMX Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 100 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. von Trappe -ravintolat, Bodega Salud, Viihdemaailma Ilona, American Diner, Daddy's Diner, Stefan's Steakhouse sekä Galaxie- ja Space Bowling & Billiards -viihdekeskukset. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee sesongista riippuen 900-1100 henkilöä, vuoden 2014 liikevaihto oli 86,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 12,0 miljoonaa euroa.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi