23.03.2018 07:00:00 CET

Restamax Oyj: RESTAMAX LAAJENTAA TOIMINTAANSA TANSKAAN

Restamax Oyj

PÖRSSITIEDOTE 23.3.2018 klo 8.00

RESTAMAX LAAJENTAA TOIMINTAANSA TANSKAAN

Restamax Oyj laajentaa ravintolaliiketoimintaansa Tanskaan. Restamax tulee toimimaan Tanskassa tytäryhtiönsä Restamax Operations Denmarkin kautta. Yhtiö ostaa yli 90 prosenttia suosituista tanskalaisista Cock's & Cows- sekä The Bird -yhtiöistä, jotka operoivat tällä hetkellä Kööpenhaminassa yhteensä 11 ravintolaa ja baaria.

Kesän 2018 aikana molemmat ravintolakonseptit tulevat avaamaan uudet yksiköt keskeisille sijainneille Kööpenhaminan kansainväliselle lentokentälle. Konseptien ravintolat sijaitsevat jo ennestään Kööpenhaminan avainlokaatioissa, kuten esimerkiksi Gammel Strandissa, Kødbyenissa ja Tivolissa.

- Tanskan noin 8 miljardin euron ravintolamarkkinat ovat vahvasti kilpaillut, mutta huomattavasti fragmentoituneemmat kuin Suomessa. Cock's & Cows ja The Bird ovat erittäin menestyneitä ja suosittuja konsepteja, jotka ovat skaalattavissa myös muihin maihin, kertoo Restamaxin toimitusjohtaja Juha Helminen.

Cock's & Cows on vuonna 2010 perustettu hampurilais- ja party bar -konsepti. The Bird puolestaan on vuonna 2013 perustettu laadukkaaseen juomatarjontaan keskittyvä gin- ja craft-olut-baari.

Tilikaudella 2017 kaupan kohteen liikevaihto oli yhteensä noin 9 miljoonaa euroa ja käyttökate 0,8 miljoonaa euroa. Tilikauden 2017 lopun ja vuoden 2018 avausten myötä liikevaihdon arvioidaan nousevan noin 20 miljoonaan euroon ja käyttökatteen yli 2 miljoonaan euroon tilikaudella 2018. Alustava arvio yhtiöiden velattomasta arvosta on 22 miljoonaa euroa, josta Restamaxin osuus on 75 prosenttia. Kaupantekohetkellä Restamax maksaa 10 miljoonaa euroa. Kauppahinta maksetaan rahana. Earn-out-järjestelyn mukaisesti loput erät maksetaan elokuussa 2018 sekä helmikuussa 2020. Earn-out-järjestely on tulosperusteinen. Kaupan kohteen liiketoiminta ja omistusoikeus siirtyvät 4.4.2018.

Cock's & Cowsin ja The Birdin perustajat Lasse Wiwe ja Daniel Knuttel toimivat partnereina Restamax Operations Denmarkissa. Restamax omistaa yhteisyrityksestä 75 prosenttia ja Wiwe ja Knuttel 25 prosenttia. Wiwe ja Knuttel jatkavat liiketoimintojen operatiivisessa johdossa.

- Wiwella ja Knuttelilla on vahva, yli 20 vuoden tausta tanskalaisen ravintolamaailman keskiöstä. Ruokaravintolatoiminnan lisäksi heillä on vankka kokemus seurusteluravintoloiden ja yökerhojen liiketoiminnasta. Heidän osaamisensa ja markkinatuntemuksensa luovat hyvän pohjan yhtiömme kasvulle Kööpenhaminassa, laajemmin Tanskassa sekä mahdollisesti myös muissa Pohjois-Euroopan maissa. Näemme yökerho- ja viihderavintolaliiketoiminnassa Tanskassa merkittävän potentiaalin. Lisäksi yhteistyö mahdollistaa Restamaxin omien konseptien laajentamisen Tanskaan, Helminen toteaa.

- Restamaxin strategisena tavoitteena on ravintolatoiminnan laajentaminen ulkomaille vuoden 2018 aikana. Nyt yhtiömme ottaa ensimmäisen askeleen strategian toteuttamiseksi. Tämän kaupan myötä tavoitteenamme on saavuttaa merkittävä asema Tanskan ravintolamarkkinassa, kommentoi Restamaxin hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.

Restamax tavoittelee noin 400 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2020 loppuun mennessä sisäisten eliminointien jälkeen. Ravintolasegmentin tavoitteena on saavuttaa noin 200 miljoonan euron liikevaihto ja henkilöstövuokraussegmentin tavoitteena on saavuttaa noin 220 miljoonan euron liikevaihto vuoden 2020 loppuun mennessä.

Lisätietoja:
Juha Helminen, toimitusjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 535 5560 
Jarno Suominen, talousjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 721 5655

Kuvamateriaalia Cock's & Cows- ja The Bird -ravintoloista Restamaxin verkkosivuilla: http://www.restamax.fi/media/mediapankki

Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 130 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 250 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy työllistää kuukausittain noin 9 000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi