Suomen Hoivatilat Oyj: Uusi ratkaisu kunnille: investointivapaa koulu

Published: 13. September 2017 at 07:00:00 CET

Suomen Hoivatilat Oyj
Lehdistötiedote 13.9.2017 klo 08:00

 Uusi ratkaisu kunnille: investointivapaa koulu

- Koulu on kunnille paljon enemmän kuin pelkkä rakennus. Toimiva ja terve koulu on merkittävä vetovoimatekijä ja viesti kuntalaisille, että lapsiin ja nuoriin panostetaan, koululiiketoiminnasta vastaava Petri Kauppinen Hoivatiloilta toteaa.

Hoivatilat on viime vuosien aikana toteuttanut jo 70 päiväkotia kymmeniin kuntiin Suomessa. Useissa yhteyksissä on kyselty Hoivatilojen mahdollisuutta toimia kiinteistökumppanina myös kouluhankkeissa. Vastauksena kysyntään Hoivatilat on suunnitellut koulukonseptin, jossa yhdistyy viimeisin pedagoginen, arkkitehtoninen ja teknologinen ymmärrys. Suunnittelussa ja toteutuksessa on erityisesti kiinnitetty huomiota siihen, että rakennus on myös teknisesti toimiva, terveellinen ja sisäilmaolosuhteiltaan erinomainen oppimisympäristö.

Hoivatilat on kutsunut koulukonseptin ulkoiseen ohjausryhmään joukon Suomen johtavia oppimisen, koulutuksen ja oppimisympäristöjen asiantuntijoita. Ohjausryhmään kuuluvat

-        Johan Granholm, johtaja, Lappset Creative

-        Markku Lang, KM, TaM, projektipäällikkö, Oulun yliopisto

-        Kirsti Lonka, kasvatuspsykologian professori, Helsingin yliopisto

-        Olli Niemi, dosentti, tutkimus ja kehitystoimintojen vastuuhenkilö, Suomen Yliopistokiinteistöt

-        Peter Vesterbacka, brändijohtaja, Oppimispeliyhtiö Lightneer

Hoivatilojen malli mahdollistaa nykyaikaiset uuden opetussuunnitelman mukaiset tilat ilman kunnan omia kiinteistöinvestointeja.

- Olemme kehittäneet perinteisen vuokramallin rinnalle uudenlaisen rahoitus- ja palvelukonseptin erityisesti kunta-asiakkaita varten. Puhumme Hoivatilojen elinkaarimallista, jossa asiakas voi joko vuokrata tai "liisata" tilat Hoivatiloilta ja sopimusaikana voimme ottaa ylläpito- ja huoltovastuuta tiloista yhdessä sovitun tason mukaisesti. Ensimmäinen tällä konseptilla toteutettu hanke on jo rakenteilla Siilinjärvellä, Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula kertoo.

Lanseeraus Kuntamarkkinoilla 13.9. klo 13.30

Hoivatilat järjestää koululanseerausta käsittelevän tietoiskun Kuntamarkkinoilla (Kuntatalo, Alppikatu 1, Helsinki). Tietoiskussa konseptia esittelevät toimitusjohtaja Jussi Karjula ja palvelupäällikkö Petri Kauppinen. Tietoisku pidetään Kuntatalon 3-kerroksessa tilassa A3.21.

Lisätietoja:

Palvelupäällikkö Petri Kauppinen, Suomen Hoivatilat Oyj, puh. 0400 847 817
petri.kauppinen@hoivatilat.fi

Suomen Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on tehnyt yhteistyötä jo 50 kunnan kanssa ja tuottanut yli sata hoiva- tai päiväkotihanketta.