Suomen Hoivatilat Oyj: Hoivatiloille noin 25 miljoonan euron arvoiset kuntasopimukset

Published: 12. March 2019 at 12:30:00 CET

SUOMEN HOIVATILAT OYJ                                                                                           
LEHDISTÖTIEDOTE 12.3.2019 KLO 13:30

Hoivatiloille noin 25 miljoonan euron arvoiset kuntasopimukset

Hoivatilat on helmi-maaliskuun aikana voittanut kolme julkista tarjouskilpailua, joissa kaupungit ovat kilpailuttaneet uusia päiväkotihankkeita vuokramallilla. Tuoreimpana päätöksenä on 11.3.2019 Rovaniemen kaupunginhallituksen päätös Etelärinteen päiväkodin toteutuksesta vuokramallilla. Päiväkotien rakentaminen Ouluun, Vaasaan ja Rovaniemelle käynnistyy vuoden 2019 aikana ja ne valmistuvat vuoden 2020 aikana. Kolmen vuokrasopimuksen, kestoltaan 15-25 vuotta, yhteenlaskettu arvo on noin 25 miljoonaa euroa.

Vuokrasopimuksiin kuuluu palveluelementti, jossa Hoivatilat ottaa vastuun kohteiden ylläpitopalveluista sovitun laajuuden mukaisesti. Kaikkiin kilpailutuksiin on kuulunut hankkeen arkkitehtisuunnittelu, rakennuttaminen ja vuokrahinnoittelu. Tarjouksia on arvioitu sekä laatu- että hintaperustein.

"Olen todella iloinen, että pääsemme laajassa mittakaavassa toteuttamaan myös kunnille päiväkoti- ja kouluhankkeita vuokramallilla. Meillä on parhaillaan kunta-asiakkaille rakenteilla Mikkelissä ja Siilinjärvellä koulukiinteistöt Tunnistamme, että nyt on käynnissä julkisen sektorin hankintatapojen murros. Kunnat ovat valmiita ja halukkaita toimimaan myös vuokratiloissa, kaikkea ei tarvitse omistaa itse. Tämä edellyttää meiltä kumppanina asiakaslähtöisyyttä, vastuullisuutta ja monipuolista osaamista. Näihin tarpeisiin haluamme vastata," sanoo Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula.

SUOMEN HOIVATILAT OYJ
Jussi Karjula, toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Suomen Hoivatilat Oyj, toimitusjohtaja Jussi Karjula, puhelin: +358 40 773 4054 

Suomen Hoivatilat lyhyesti:  
Suomen Hoivatilat Oyj on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Hoivatilat on perustettu vuonna 2008 ja yhtiö on tehnyt yhteistyötä jo noin 60 suomalaisen kunnan kanssa ja käynnistänyt noin 180 kiinteistöhanketta eri puolille Suomea.