12.04.2019 15:00:00 CET

Täydennys NoHo Partners Oyj:n yhtiökokouskutsuun

NoHo Partners Oyj

PÖRSSITIEDOTE 12.4.2019 klo 16.00

Täydennys NoHo Partners Oyj:n yhtiökokouskutsuun

NoHo Partners Oyj:n yhtiökokouskutsuun on tehty seuraavat muutokset kohtiin 11. ja 12.

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 55,1 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet yhtiölle tulevansa ehdottamaan yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten aiemmin ehdotettua lukumäärää lisätään yhdellä ja että hallitukseen valitaan seitsemän (7) jäsentä.

12. Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 55,1 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet yhtiölle tulevansa ehdottamaan yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, uudelleen sen nykyiset jäsenet Timo Laine, Petri Olkinuora, Mikko Aartio, Mika Niemi, Tomi Terho ja Saku Tuominen.

Lisäksi edellä mainitut osakkeenomistajat ehdottavat, että samaksi toimikaudeksi valitaan uudeksi hallituksen jäseneksi Mia Ahlström.

Mia Ahlström, s. 1967, yo-kauppateknikko, on BCC Ahlström Oy:n toimitusjohtaja, perustaja ja hallituksen jäsen sekä Flove Oy:n osakas ja hallituksen jäsen. Hän on toiminut varamaajohtajana IKEA North America Services LLC:ssa vuosina 2015-2018, IKEA Oy:ssä operatiivisena maajohtajana ja varamaajohtajana vuosina 2013-2015, tavaratalonjohtajana vuosina 2011-2015, henkilöstön kehittämispäällikkönä vuosina 2009-2011, luovana johtajana vuosina 2006-2009 sekä myynnin ja sisustamisen esimies- ja johtoryhmätehtävissä vuosina 2002-2006. Lisäksi hän on toiminut projektijohtajana Isku Interior Oy:ssä vuosina 1999-2002. Hän on ollut IKEA Oy:n hallituksen kutsuttuna vakiojäsenenä vuosina 2009-2015, IKEA Real Estate Oy:n hallituksen kutsuttuna vakiojäsenenä vuosina 2013-2015 sekä IKEA North America Services LLC:n hallintoneuvoston kutsuttuna vakiojäsenenä vuosina 2015-2018. Lisäksi hän on toiminut IKEA Oy:n johtoryhmän jäsenenä vuosina 2006-2015 sekä varapuheenjohtajana vuosina 2013-2015.

Yhtiökokouksen yhtiökokousasiakirjoja on täydennetty tänään 12.4.2019 julkaistuilla Hallitukseen ehdotetut jäsenet 2019- sekä Osakkeenomistajien ehdotukset yhtiökokoukselle 2019 -asiakirjoilla, jotka ovat tämän tiedotteen liitteinä sekä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.noho.fi.

NoHo Partners Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 24.4.2019 kello 15.00 alkaen Tampere-talossa osoitteessa Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere.

Lisätietoja:
Aku Vikström, toimitusjohtaja, puh. +358 44 011 1989
Jarno Suominen, talousjohtaja, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 200 ravintolaa Suomessa ja Tanskassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan's Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows. NoHo Partners Oyj:n vuoden 2018 liikevaihto oli 323,2 miljoonaa euroa ja käyttökate 28,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 4 000 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. NoHo Partnersin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oyj työllisti tilikauden 2018 aikana noin 10 000 työntekijää.

NoHo Partners -yrityssivut: www.noho.fi
NoHo Partners -kuluttajasivustot: www.ravintola.fi ja www.royalravintolat.fi
Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi

NoHo Partners Oyj Osakkeenomistajien ehdotukset yhtio¨kokoukselle 2019
NoHo Partners Hallitukseen 2019 ehdotetut ja¨senet